SatoTäti

Olen Virpi Somero, 42-vuotias perheenäiti ja intohimoinen viherpeukalo. Minulle puutarhanhoito on harrastus, elämäntapa, arjessa palautumista, käsillä tekemistä, itsensä toteuttamista, puhtaan ruuan kasvattamista ja ujoja unelmia omavaraisuudesta. 

Jo parikymppisenä kasvatin tomaatteja ja yrttejä ensiasuntoni parvekkeella. Tuolloin puutarhan hoito tai omien vihannesten viljely ei ollut nuorten keskuudessa mitenkään trendikästä. 26-vuotiaana sain ensimmäisen oman pihani ja perustin sinne suuren kasvimaan jo ennen kuin talo oli muuttovalmis. Yrityksen ja erehdyksen kautta opettelin vihannesten viljelyä, tiukka savinen maaperä ei helpottanut asiaa ja koin monia epäonnistumisia. Joka vuosi kuitenkin opin jotain uutta ja mentorinani toimi ihana ex-anoppini, jolta sain kultaakin kalliimpia ohjeita ja neuvoja. Työskentelin myös jonkin aikaa vihanneksia viljelevällä puutarhalla ja sieltä tarttui pysyvästi mukaan monia ammattilaisten suosimia niksejä.

Kolmekymppisenä muutin hieman pohjoisemmaksi V-kasvuvyöhykkeelle ja surin pitkään nykyisen asunpaikkani lyhyempää kasvukautta. Opin kuitenkin entistä paremmin hyödyntämään ilmansuuntia, harsoja, katteita, kohopenkkejä ja pienilmastoa, jotta sain puutarhastani vähintäänkin yhtä muhkean sadon kuin etelämmässä asuessani. Myös uudella pihallani hyötytarha oli ensimmäisenä työlistalla. Hiekkainen peltomaa oli omiaan vihannesten viljelyyn, mutta täällä taas juuririkkakasvit ovat tuottaneet paljon työtä ja päänvaivaa. Tällä kertaa osasin kuitenkin jo välttää monet aloittelijan virheet, joita tein ensimmäisen puutarhani kohdalla. Pihamaallani on 10 neliöinen kennokasvihuone, muutaman kasvupenkin sisältävä hyötykasvimaa, mansikoita, monivuotisia yrttejä, hedelmäpuita ja marjapensaita. Puutarhaani rikastuttaa myös muutaman tyrnäväläinen maatiaiskana ja värillisiä munia munivia sekarotuisia kääpiökanoja. 

Olen aina halunnut kasvattaa omat vihannekseni puhtaasti ja luonnonmukaisesti. Kymmenen vuotta sitten tutustuin todella maaperän hoitamiseen ja hyvien mikrobien merkitykseen. Silloin kaikki se oli Suomessa vielä uutta, mutta tänä päivänä näitä tuotteita ja tietoa on jo paremmin saatavilla. Mikrobien tärkeyttä niin meidän ihmisten kuin kasvienkin hyvinvoinnille ei voi liikaa korostaa. Vaikka vihannesten kasvatus onkin ollut minulle aina kaikkein rakkainta, on puutarhan hoito silti paljon enemmän kuin vain ruuan tuottamista. Kauneus ja esteettisyys painavat vaakakupissa yhtä paljon kuin saatu hyöty. Ihailen englantilaisia cottage garden tyylisiä runsaita ja vähän villejä puutarhoja pörriäskasveineen, ruusuineen ja keittiötarhoineen. Puutarhan hyvinvointivaikutukset kantavat vahvasti myös elämän muille osa-alueille ja jopa perinnöksi tuleville sukupolville.

Vihannesten viljely itse alusta asti siemenestä tai pikku taimesta, on todella hyvää vastapainoa nykyiselle hektiselle elämänrytmille ja turvattoman tuntuiselle maailmalle. Sen lisäksi että voit itse valita käyttämäsi lannoitteet, siinä on jotain todella ikiaikaista ja maadoittavaa. Se pakottaa hidastamaan. Esimerkiksi rikkaruohojen käsin kitkeminen tai porkkanarivin harvennus voi olla jopa meditatiivinen kokemus ja kaikin puolin oman ruuan kasvattaminen on todella palkitsevaa. Itse kasvatettua ruokaa arvostaa aivan toisella tavalla ja lapsetkin oppivat että ruoka tulee oikeasti maasta eikä kaupasta. 

Kun olet kerran maistanut itse kasvatettuja uusia perunoita, joista kuoret lähtee kevyesti hankaamalla tai nähnyt lapsesi silmien loisteen hänen haukattua itse ylpeydellä kasvattamaansa ja hoitamaansa porkkanaa, ei paluuta enää ole. Puutarhasta suoraan suuhun poimittu auringonlämmin tomaatti tai mansikka on niin täynnä makua ja elinvoimaa, että jo sen takia kaikki on ollut vaivan arvoista. Puutarha ja elävä maaperä on loputon aarreaitta, elävä organismi, jos sitä vain osaa kunnioittaa ja hoitaa rakkaudella.